Postin elämää

Postin elämää
Gran Canaria Maspalomas

26.12.12

Joulukuu 2012


Nonii marraskuu on mennyt ja joulukuu on kohta ohi.. Joulukuun alussa käytii messukeskuksessa koiranäyttelyssä. Kuvassa on Jesse ja Nalle.


Kotimatkalla auto hajosi reilu 10 km Orimattilaa. Ni ollaa oltuu melkein kuukausi ilman autoa. Mut mukava se o kävellä joka paikkaan. Mukavaa liikuntaa saa mukavassa pakkassäässä. Tallille on matkaa 2 kilsaa Joten mukavan päiväliikunta on pulkassa.
Olla oltu alku kuukausi kotona . Jesse tuli Lrantaa joulun viettoon pe 21.12.12 ja mie tulin la 22.12.12 sen jälkeen ku sain lehdet jaettua. Pitkästä aikaa matkustin junalla... Viimeksi taisi olla vuonna 2009... Ja nyt ollaa joulun vietossa Lappeenrannassa. Jesse on saanut joululahjaksi legoja (jotka sain koota), vaatteita ja Ice Age 4 ; Mannerten mullistus. Kotia mennää takaisin uudeksi vuodeksi...
Nopeasti on vuosi mennyt ja kaikkea on tapahtunut. On käyty tallinnassa 3x ja Ähtärissä.
Ens vuodeksi on kanssa suunnitelmia. Ainakin tallinnan reissu, huvipuisto ja Kuopion kuninkuusravit,johon liput on hankittu jo samoin majoitus.

Toivon että saan auton kuntoon ens kuun puolessa välissä ni pääsis liikkumaan paikasta toiseen..
Tässä on miun tuliainen Tallinnasta. Vanhaenglanninlammaskoira Väinö s.25.11.12

29.11.12

Marraskuu

Jaahas marraskuu lähenee loppuaan ja kaikkea on tapahtunut.....

Lappeenrannassa oltii 9.-11.11.12 Isänpäivä vietossa.. Ja nähtii muitakin sukulaisia. Vloppu meni vaa turhan nopeasti. Seuraavan kerran käytii Lrannassa 23.-25.11.12. Lauanataina oli auton huolto aamulla ja iltapäivästä lähdin kavereiden kanssa kohti Helsinkiä. Meillä oli matka Tallinna varattu. Laiva lähti katajanokalta kl 21.30. Oltii yö laivassa ja kl 7 päästii laivasta ulos Tallinnan puolelle. Tallinnan puolella meillä oli 7 tuntia aikaa pyöriä. Ensin ajletii mäkkii aamupalalle  ja sieltä Rocca Al Mareen kauppakeskukseen ja siellä tuli pyörittyä reilut 3 tuntia... Sitten suunnistimme Super Alkoon, Pitihiän sitä jotakin juomista ostaa... Käytii myös Rimissä ja Sadamarketissa. Ainii kaikkein tärkein oli kummiskin auton tankkaus. Tallinnassa 95 oli 1,30 eli tankki täyteen ja vielä kanisteriin 10 litraa... Ja olikin sitten aika suunnistaa kohti lähtöselvitystä ja aika päästä laivaan. matka alkoi kohti Helsinkiä.
Tallinnan reissulla tuli myös juhlittua omia synttäreitä.


Ostettii meille uusi koira.... Nimeltää hän on Väinö ja rodultaan vanhaenglanninlammaskoira.....:)


Marraskuu loppuu koht ja alkaa joulukuu ja joulun odotus... Joulukuussa kanssa tapahtuu aika lailla esim...

Messarin näyttely 8.-9.12.12
Itsenäisyyspäivänä elokuviin
7 pv Ikeaan jouluostoksille

7.10.12

Lokakuu

Kuukausi vaihtunut  se menee kovaa vauhtia eteenpäin.
Ei kovinkaan paljon ole tapahtunut. Mitä nyt välillä on käynyt hevosia raveissa valjastamassa.  Jessellä koulu menee mukavasti. Pikku hiljaa oppii myös lukemaan.

Jessellä on syysloma 22.-28.10.12. Jesse lähtee Lontooseen mummin ja tädin kanssa 24.-27.10.12. Mie taasen suunista koirapoikien kanssa Puumalaan möksälle. Saa nauttia hiljaisuudesta...  Mukavista syysilloista.

Niin se lokakuu menee vain nopeasti... Jouluun pari kuukautta ja sitten jo se vuosikin vaihtuu...

23.9.12

Syyskuu

Jaa et syyskuussa mennää joka on kohta ohi.
Olin itse kipeenä viime viikolla ja sain antibioottikuurin joka loppuu nyt sunnuntaina 10 pv kestää.....
Oltii viikonloppuna 21.-23.9.12 Puumalassa puutalkoissa... Oli keli hieman huono ku satoi vettä. Mutta saatiin puut pilkottua ja pinottua. Jessen kans lähdettii kotimatkalle kl 14 ja kotona oltii kl 17.40 eli matkaa meni mukavat 3 tuntia... Pyykkikone laulaa. ja pitäisi vielä saada siivottua, jos huomen ei tule töihin kutsua ni pitää pistää kämppä uuteen uskoon.. Pitää katsoa millo seuraavan kerran mennää Lrantaa tai Puumalaa..... Mutta syyslomalla viikolla 43 mennää Lrantaa . Lauanataina 20.10 mennää ja 21.10 olen Turussa koiranäyttelyssä. Jesse lähtee mummin ja tädin kanssa Lontooseen 24.10 ja tulevat 27.10. Mie ajattelin jos lähtisin Waldon kanssa Puumalaa möksälle siksi aikaa . Pitää vain keksiä jotakin tekimistä mökillä...

Kaikkea ohjelmaa taas ens viikolla on .... ma jumppa, ti Jessen hammaslääkäri, ke vapaa, to vesijumppa, pe Jessen uintikerho. Kaikkea muuta kivaa sitä varmaa keksii taaas jälleen......:)
Käytii Porvoon koiranäyttelyssä 9.9.2012


Jesse ja "Bono" GC Old Good Lovin

4.9.12

Syyskuu

No nii taas vaihteeksi on kuukausi vaihtunut...
Oltii Lappeessa viettämäs Jesse 7 -vuotis synttäreitä... 
Kaikkea on kerkinnyt tapahtua. Oltii viime vloppuna Vermosssa Suuressa Suomailaisessa Derbyssä!!! Keli nyt ei vaa ollut mikä hyvä kun vettä satoi, mut onneksi sai istua sisällä vesisateelta turvassa. Jesse oli leikkipaikalla ei ois jaksanut istua kolme tuntia paikalla. Ainii käytii samalla reissulla myös ikeassa lihapullia syömässä. 

Nyt alkoi liikunnallinen syksy
ma jumppa 1 1/2 tuntia
ti kävelyä tunti
ke uinti tunti
to kävelyä tunti
pe vapaa
la ratasastus tai kävelyä tunti
su kävelyä tunti

ja tietenkin terveellisempi ruokavalio, jos sillä saisi painon putoamaan jouluun mennessä... Siis se olisi tavoite....:)

18.8.12

Koulun alku.....


Jessellä on koulu alkanut nyt tällä viikolla kl 10 joka päivä ja koulu loppuu kl 13.50. Sen jälkeen Jesse on vielä iltapäiväkerhossa. Kotiin päästyä Jesse tekee läksyt... Ny tänää vietetään Jessen kavereille 7- vuotis synttärit. Nyt ainakin aurinko paistaa toivotaa et paistaa iltapäivällä ni päästää vaikka ulos leikkimään. Ja pitää ottaa kuvia muistoksi.
Ehkä tänä iltana katsotaan jotakin leffaa Jessen kanssa.Huominen vain ollaa kotonta rentoutumisen merkeissä.. Ja ehkä jos vettä ei sada ni ulkoillaan..
Ens viikol on ohjelmaa melkein joka päivälle... ti miulla hammaslääkäri, Jessellä keskiviikkona ja to mennää jokimaan raveihin... Pe-iltan lähdetää Lrantaa ajamaan... Siiheksi pitäis tehdä kakkupohja... Pitäis miettiä mitä sitä tarjotaan la Jessen synttäreillä...

9.8.12

Elokuu


Nonii mennää jo elokuussa... Eli kesä on ohi mennyt jo. Käytii Jessen kanssa elokuun alussa Tampereella särkänniemessä pyörähtämässä. Aamulla lähdettii kl 8.15 ja särkänniemessä oltii kl 10.40. Käytii pariin otteeseen näsinneulassa, sit ei muuta kuin laitteisiin pyörimään. Kl 12.30 käytii katsomassa delfiini esitys ja sillä aikaa ulkona satoi vettä ja käytii viel plataariossa ja vesisade oli lakannut sillä aikaa ja taas laitteisiin pyörimään. Käytii myös Angry birdslandissa. Saatii hyvin aika siellä menemään kl 18.15 lähdettii pois. Sitten käytii vielä Ikeassa syömässä lihapullat...nam... ja vähän ostoksia tehtii... Kotia päin lähdettii kl 20 ja kl 22 oltii kotona eli koko päivä meni reissussa. Hauskaa meillä oli...
Ja nyt muutama kuva......
















Eilen (8.8.12) käytii Vermon raveissa pyörähtämässä ja puhuttii sit lähdetää syyskuun alussa mennää Vermoo katsomaan Suuri Suomalaista Derdyä.
Huomen iltan mennää Orimattilan paikallisraveihin. Ja la aamuna matka käy Puumalaa
Nyt vloppuna 11-12.8 mennää Puumalaa. Pitää käydä hakemassa puhtaat matot kotia. Saa vielä nauttia hiljaisuudesta Puumalassa. Katotaa jos syksymmällä vielä Puumalaa...

Ens viikol miun pienellä murmelilla alkaa koulu. Eli 14.8.12 kl 9-13. Kyl aika menee nopeasti...
Tässä kuussa vielä vietetää Jessen synttäreitä. Jesse täyttää 7 vuotta 25.pv, mut ensin vietetää nimpparit ma 13.pv....

1.7.12

Kuulumisia

Nonii nyt on sit kesäkuu mennyt ja heinäkuussa mennää . Juahnnus vietettiin perinteisesti Puumalassa mukavassa seurassa. Torstaina mentii....Juhannsuaattona mentii pelamaaan golfia... Olin naistensarjassa  kolmas.... Mukava oli päivä siellä meni! Illalla poltettii kokko. Lauanataina mentii sitten pelaamaan rantalentistä, joten oli urheilu painotteinen juhannus. Sit sunnuntaina lähdettii ajamaan kotia kohti kl 14 ja koton oltii kl 20.30... Joten oli hieman ruuhkaa Mikkeli- Heinolan välillä. Mutta se oli tiedossa... Mukasti matka sujui...
Tänää 1.7 oli äitipuolen tyttären pojan ristiäiset ja sai nimekseen Tobias Onni Gabriel.....:) Jessen kanssa ajettii  Pukaron Paronii ja hypättii ukin kyytiin oli turha mennä kahdella autolla ku mahduttii yhteen... Sieltä tultii kotiin  kotiptsan kautta.
Huomen ohjelmassa Jessen passikuva ja passihakemuksen jättö ja auton siivous. Jessen tavaroiden pakkaus ku Jesse lähtee mummin kans kuukaudeksi Puumalaan. Tiiistaina Jessellä on kouluterveyden tarkastus ja miulla hammaslääkäri. Sen jälkeen lähdetään Kouvolaa kohti ajamaan. Jesse ja mummi menevät Tykkimäelle... Mie ajelen kotia takas ja lähdetää kaverin kanssa Ikeaa kohti....

Kirjoitella ens viikolla lisää.......

6.6.12

kesäkuu


Jaahas aikaa mennyt ku olen kirjoitellut...Kaikkea kivaa on taas tapahtunut.. Toukokuu loppui ja kesäkuu alkoi. Viime viikon ke 30.5.12 tultii lrantaa hoitamaan Waldoa ja ollaa tehty kaikkea kivaa.. Ollaa kyläilty Mäntylässä ja Pallossa. Vloppu oli menoa täynnä. Lauantaina oltii Hoplopissa pari tuntia tai Jesse leikki pää hiestä märkänä... Sit käytii ukilla kylässä. Sunnuntai se vasta olikin menoa... Aamupäivästä mentii ukin ja Niken kanssa käymää Etelä-Karjalan museossa tunti vieräti siellä. Sen käytii mummin luona syömässä ja matka jatkui sen jälkeen Hiekkalinnan avajaisiin satamaan... Mukana oli Eva, Niko, Jesse, Niklas ja mie.....Käytii katujuna ajelulla ympäri Lrantaa... 2,5 tuntia siellä hurahti... Pitää vielä kesän aikana käydä siellä. Puhuttii jos menis käymää kanavan risteilyllä kesän aikana..

Olin ti 5.6.12 Tallinnassa pörähtämässä...  

6.5.12

Toukokuu -12


Toukokuu 2012
No nii taas on jälleen kuukausi vaihtunut...
Huhtikuun lopulla jäin työttömäksi.. Katsotaan syksyllä uudestaa ellei tässä välissä tule töitä. No toukokuu ja kelit rupee lämpiämään pikkuhiljaa...
Oon taas välillä käynyt hevosia hoitamassa.. Kyllä se mukava harrastus... Jesse oli kuun alussa Lrannassa ja sieltä lähtivät Puumalaa möksälle.. Jesse heitti talviturkin ja sai nyt kesätukan. Joten kesä voi alkaa.. Olin itse vapun Lrannas.. Ja tämä vloppu 5.-6.5.12 on on ollut ohjelmaa täynnä la oltii tallilla ja tänää Lahdessa jokimaalla pentunäyttelyssä katsemassa ihanaisia pentuja. Olin samalla auttelamassa lampurikasvattajaa... Kyllä Einari ja Emma oli söpöläisiä.. Samoin heidän sisko Iita ja veli Eawokki.. Kyllä oli hyvä kelikin et varmasti sain polttaa itseni auringossa.
Nyt Jesse katsoo Stuart Little2 ja mie nautin siideristä. Ja yritän kirjoittaa jotakin järkevää.. Muuta enhän mie osaa tai sit ehkä... No mie pääsen koht katsomaan NCIS-rikostutkijoita ja sen jälkeen Indiana Jones- Viimeinen Ristiretki...:) Ja suomikin voitti jääkiekossa.....
Ens viikon ke 9.5 Jessellä on tutustuminen kouluun. Ajatella et Jesse menee jo syksyllä kouluun...
Ja taas ens vloppu 12.-13.5.12 menee Lrannassa 80-vuotis synttärit ja tietenki ÄITIENPÄIVÄ... Toivon et äitini lahja kerkee tulla... Sitte seuraava vloppu menee kans Lrannas lähdetää jo 17.pv ja ollaa sunnuntaihin asti hoitamassa Waldoa. Johan sitten on kuukausi melkein mennyt.. Juhannuskin lähestyy kovaa vauhtia. Juhannuksen jälkee olen viikon lomalla ainakin muutaman päivän vielä mökillä... Ehköä voisi ruotsissa tai tallinnassa lähteä käymää tai sit vaa on möksällä ja nauttii rauhallisuudesta... Katsotaan mitä se tuo tulleessan..
Heinäkuussa on toinen viikko lomaa kunkkareiden jälkeen...


11.4.12

Pääsiäinen Lappeenrannassa 5.-9.4.2012

Huhtikuussa tapahtuu
Pääsisäinen on ohi... Torstaina lähdettii Lrantaa kohti ajamaan... Oltii illalla perillä... Perjantaina alkoi kyläily kierros... Ensin mentii kaverille Kourulaa ni Jesse pääsi leikkimään. Sitten Jesse meni leikkimään serkkunsa kanssa ja mie jatkoin kyläilykierrosta Ukon luokse keskustaa... Sielt takas Uus-Lavolaan... No lauantai alkoi taas kyläilyn merkeissä... Ensin Mäntylää mummoa ja ukkia morjestaa... Siell meni mukavasti 4 tuntia. Ja sieltä suunnistettii Palloon morjestaa Make-ukkia.. He olivat menossa Kourulaa siskoni luo jossa oli paljon porukkaa... Siellä meni ilta... Sitten piti valmistautua ristiäisiin. Serkkuni tyttö sai nimekseen Emilia Aurora.... :) Jessen pikkuserkku. Sitten Nikke tuli mummin luo leikkimään Jessen kanssa ja jäi yöksi.. Vein niken aamulla kotia ku Jesse lähti Palloon siksi aikaa ku mie menin koiranäyttelyyn. Waldo, bono ja Veera oli kehässä.. Itsekin jouduin kehään esittämään Veeran. Ja tulokset oli Waldo NUO ERI1 SA SERT PU1 ROP:) Bono ERI2 ja Veera VAL ERI1 SA PN1 VSP...:) Tyytyväinen oli kasvattaja tuloksiin. Waldo kävi vain pyörähtämässä isossa kehässä... Mummi ja Reetta haki Jessen ukilta. Ku mie lähdin Kouvolaan raveihin ja siellä pyörähti ilta.Takaisin Lrantaa...
10.4.2012
Lähdettii aamulla puol7 ajamaan kotia.. Jesse oli tarhalla varttia vaille 9. Mie menin käymää terveyskeskuksessa ku oli niin pöhkö olo... No poskiontelon tulehdus ja antibioottikuuri ja 2 päivää saikkua...Nyt sitä vaa yrittää lepäillä... Sai soiton tänää et huomenolisi työhaastattelu ja olisi töitä torstai ja perjantai keittiöapulaisen hommia. Mut katsotaan nyt kuhan ensin käy haastattelussa. Jesse katsoo parhaillaan lastenohjelmia.. Mut illasta äippä katsoo sitten NCIS-rikostutkijoita... Kirjoitan myöhemmin lisää kunhan aivot raksuttaa....
Eipä aivot raksuttanut vaan kävin nukkumaan....

1.4.12

Ähtäri 30.3.-1.4.2012


Ähtärin reissu
30.3.-1.4.2012
Nonii reissu alkoi perjantaina Orimattilasta kello 13 ja matka taittui pienen eksymisen jälkeen löysimme paikalle. Kello 17 oltii paikalla.. Käytii ähtärin keskustassa hakemassa iltapalaa ja nukkumaan Jesse kävi jo 21.30 ja mie vasta 22.30 jälkeen.
La-aamuna kello soi 7 ja puol8 mentii aamupalalle. Puol9 mentii uimaa kylpylään. Uitii tunnin verran kyl oli ihanan mukavaa käydä uimassa. Nyt Jesse katsoo vähän aikaa lastenohjelmia.. Ja sen jälkeen lähdetää käymää Tuurin suuressa kyläkaupassa... Pitää ottaa kuvia.. Illalla lähdetää ulkoilee... Jessellä on tunnin lenkki edessä.. Valokuvia pitää räpsiä paljon... En ole vielä päässyt vauhtiin.... Katsotaa löytyykö kyläkaupasta jotakin pientä... Ainakin Onnentähti-suklaata....:) Noniii nyt on Tuurissa käyty. Hyvin sai kaksi tuntia menemään. Kesällä uudestaa paremmalla ajalla... Ehkä Miljoona koiranäyttelyyn kesäkuun alussa. Mut tuli sieltä jotain ostettua.. Sitten tultii hotellille ja lähdettii ulkoilee 2 tuntia ja valokuvia tuli räpsittyä 300 ja varmaa lisääkin tulee...:) Nyt Jesse pääsee katsomaan Dinojuna-DVD:tä. Pelattiin Tassulan Väki eli kumpi saa enemmän perheitä kasaan... Voi olla et mie käyn katsomaan Sherkiä... Mut pitää syödä jotakin... Nonii nyt on ravit nähty... Mitähän sitten . Ajattelin siirtää kuvat koneelle ja katsoa mitä kaikkea siellä oikein on. Eikä kuvia ole kuin 345 kpl vlopusta. Nyt tulee uutiset telkusta.. Tunnin päästä alkaa mitä tuli tehtyä? Pitää katsoa ku ei aikasemmin ole nähnyt. Mut pitää käydä aikasemmin nukkumaan ku huomen aamun taas kello soi 7. Aamupala ja aamu-uinti ja sitten matka kotia voi alkaa...
Pitää laittaa muutama kuva mukaan reissusta.. Mut facebookkiin kans muuta kuva.... Suunnittelen jo uutta reissua tälle suunnalle.....Ehkä kesällä sitten ja pitempi.. Ensin Ähtäriin eläinpuistoon... ja sit Tampereelle särkänniemeen...
Kyl tälläinen reissu o mukava piristys kevääseen... kaikki mukavat reissut on sallittua.
Ens viikol torstai iltana lähdetää Lrantaa pääsiäisen viettoon. Perjantaina mennää kaverilla käymää ja iskällä. Lauantaina Mäntylän mummolla... Sunnuntaina on ristiäiset ja maanantaina koiranäyttelyyn kannustamaan Waldoa ja kavereita... Ma-iltana ajetaan kotia. Kyl meillä ei ole tylsää ku kokoajan mennää johonkin suuntaan.


20.3.12

GREY COATS ZEPHYR JAZZMAN "VEETI" 4.6.99-20.3.12 ♥

Nuku rauhassa pieni koiraenkeli, joka siipiään maailmassa kokeili. Lennä takaisin koirien maailmaan, sinne mistä tulitkin aikoinaan. On ikävä suurin ja loputon, mut sinun onnesi on yksin tärkeintä on. Tule uniini, tule tuulenhenkäyksiin, tule elämäin illan ja aamun ruskotuksiin...:(


Veeti 24.12.11


18.2.12

Helmikuu

Nonii taas on kuukausi mennyt...
 Kaikkea on kerinnyt tapahtua... Käyty tallilla pyörähtämässä morjestamassaen ex-nassukoita, on ulkoiltu aika lailla ei kylläkään kovilla pakkasilla... On käyty luistelemassa. Kyl poikani hienosti osaa luístella.. Nyt pitää vain harjoitella hiihtämistä ni sekin alkaa luistamaan hienolla tyylillä...
 Kaikkea muuta kivaa on kans tehty. On ollut hauskoja leffailtoja kotona. Ja hauskaa meillä on ollut.
Taidan laittaa muutaman kuvan tännekin...
Tuossa 17.päivä vietettii Rambon synttäreitä vaikka hän on poistunut sateenkaarensillalle jo 4 vuotta sitten.  Kynttilä sytytettiin  hänen kunniaksi.
Mitehän kaikkea sitä vielä tässä kuukaudessa kerkiää tekemään... Ens vloppuna lähdetää Lrantaa viettämään ukin/iskän synttäreitä... Pitää vain kortti käydä ostamassa.

 Waldolla  ja Jessellä oli joulupäivänä hauskaa peuhata lumihangessa. Ku seuraavana päivänä kaikki lumi suli pois.
Pitää ottaa lisäää kuvia tältä vuodelta......

<3 Jenni ja Jesse

4.1.12

2012

Nonii sitten se vuosi vaihtui.. Jesse vietti uuden vuoden Puumalassa... Ja mie taasen töissä.  Pitää taasen kirjoitella hieman enemmän tänne... Ehkä jossakin vaiheessa tulee sitten kirjoitellaan... Nyt seuraan telkkarista raveja...
Jessen kanssa piti eilen käydä lääkärissä. Saatiin lääkkeet korva-ja silmätulehdukseen... Et näin meillä alkoi uus vuos...
Kohta on pitkä vloppu... Loppiainen ajetaan Ristiinan kautta Lappeenrantaa... Ja seuraavana vloppuna sitten Kajaanin koiranäyttelyyn...  On taas päässyt koiranäyttelyihn ku vloput ollut vapaana... Meillä on Jessen kanssa maaliskuun lopussa mennää Ähtäriin. Käydään eläinpuistossa ja samalla reissulla myöskin Tuurin kyläkaupassa.... Ja kesällä ehkä kaverin kanssa Tallinnaa ja ollaa yötä ku meille muuten aika riitä...
Tahtois lähteä aurinkoiseen maahan ku tää Suomen talvi on mitä on... Vettä sataa....:( Tulis lunta ja pakkasta... Olisi paljon kivempaa.. Saisi Jessen kanssa ulkoilla ja laskea mäkeä yms.. Ku o noin märkää ni ei siellä viitsi olla.. 
Mie olen aika huono kirjoittelemaan mitään erikoista... mutta ei se miuta haittaa... Jos se jotakin haittaa ni ei voi mitää.